Pysäytetään metsiemme hävitys
Nyt on tehtävä valinta. Ei katsota vierestä, kun hiilivarastojemme kiihtyvä hakkaaminen nollaa muut ilmastotekomme ja vanhojen metsien hävittäminen ajaa metsäluontomme ahtaalle. Meidän on yhdessä suojeltava metsiämme. Tee valintasi ja allekirjoita metsävetoomus nyt.
58497 metsien ystävää on allekirjoittanut.
Luontomme
Suomen metsät häviävät ja yksipuolistuvat huolestuttavaa vauhtia. Metsiemme lajeista yli 800 on jo uhanalaisia ja kaksi kolmasosaa metsiemme luontotyypeistä on luokiteltu uhanalaisiksi. Myös maamme linnut kärsivät tehometsätaloudesta. Esimerkiksi ennen yleiset lintulajimme, hömö- ja töyhtötiainen, ovat vähentyneet 2000-luvulla niin rajusti, että ne on äskettäin luokiteltu uhanalaisiksi. Vanhojen metsien väheneminen on niille kohtalokasta.
Tulevaisuutemme
Ilmastonmuutoksen kannalta asia on yksinkertainen: mitä vähemmän metsiä hakataan, sen parempi ilmastolle. Mutta ilmastokriisin keskellä metsäkansan suunta on toinen: metsiä hakataan jo nyt enemmän kuin koskaan ennen ja uusia sellutehtaita suunnitellaan.
Metsämme
Metsissä ei ole kysymys vain puista. Tehometsätaloudelta rauhoitettuja metsiä ja maisemia tarvitsevat myös ihmiset ja elinkeinot – virkistys, retkeily, matkailu, poronhoito, sienestys ja marjastus. Jokainen luonnontilainen metsä on oma elämää sykkivä maailmansa, joita nyt tuhotaan kiihtyvään tahtiin.
Meidän on yhdessä suojeltava metsiämme.
Älä katso vierestä, kun metsiemme kiihtyvä hakkaaminen nollaa muut ilmastotekomme ja vanhojen metsien hävittäminen ajaa metsäluontomme ahtaalle. Allekirjoita metsävetoomus nyt.