Joka neljäs metsien sammal on uhanalainen

Alkuun sitaatti Suomen ympäristökeskus SYKE:n tiedotteesta 14.11.2019:
"Metsäympäristöissä lajiston tilaa heikentää vanhojen metsien vähentyminen, lahopuun puute ja ojitus. Noin 54 lajia eli 26 % kaikista metsien sammalista on uhanalaisia. Vaikka lahopuun määrä on Etelä-Suomen metsissä jonkin verran lisääntynyt, uusia elinympäristöjä ei muodostu talousmetsiin nykyisin metsänkäsittelymenetelmin, ja harvassa sijaitsevat uhanalaisten lajien populaatiot eivät onnistu leviämään uusille alueille. Lahopuujatkumon ja kostean pienilmaston säilyminen on haasteellista myös pienillä suojelualueilla."

Nämä neljä lausetta tiivistävät metsien suojelutilanteen perusongelmat. Ongelmat jotka kyllä ovat tiedossa, mutta joille ei paljosta puheesta huolimatta ole saatu parannusta aikaiseksi.

Metsiä on edelleen suojeltu liian vähän. Suojelualueet ovat liian pieniä ja liian kaukana toisistaan. Ns. talousmetsien luonnonhoito voi kyllä tukea uhanalaisen luonnon suojelua, mutta nykymuotoisena (aivan liian pienialaisena, liian vähän lahopuuta jättävänä ja yhdistettynä avohakkuisiin perustuvaan metsätalousmalliin) ja ilman suojelualueiden määrätietoista lisäämistä se vain ei riitä.

Talousmetsäala puhuu mielellään arkipäivän luonnonhoidosta. Miten joka päivä tehdään monimuotoisuuden eteen sitä ja tätä. Ehkä tehdäänkin. Samaan aikaan jatkuu sellainen arkipäivän metsätalous joka hävittää ja heikentää uhanalaisten elinympäristöjä. Otetaan tästä kaksi esimerkkiä, metsäjätti UPM:n metsistä Hämeessä Janakkalassa.

Ylläolevassa kuvagalleriassa on avohakkuusuunnitelman kohteena olevaa vanhaa kuusikkoa Selinummella. Kävimme pistokokeena syyskuussa katsomassa millainen tämä metsä on. Ihan kelvollinen. Uhanalaisia sammalia löytyi seuraavasti: valtakunnallisesti uhanalainen aarnisammal, luonnonsuojelulain erityisesti suojelema, erittäin uhanalainen lahokaviosammal sekä kolme alueellisesti uhanalaisen rakkosammalen esiintymää. Lisäksi avohakkuuseen oli rajattu korpea, jonka hakkuu on FSC-metsäsertifioinnissa kielletty.

Olipa syy mikä vain, niin monimuotoisuudesta jatkuvasti puhuva UPM ei ollut tässäkään tapauksessa tunnistanut metsää uhanalaisten lajien elinympäristöksi. Ei vaikka lahopuuta oli suhteellisen runsaasti, pienilmasto suojainen ja metsätyyppi paikoin korpea. Nähtäväksi jää mitä metsälle nyt tapahtuu. Lain suojelemalle lahokaviosammaleelle on ympäristöviranomaisen tehtävä suojelurajaus. Metsäsertifiointi edellyttää yhtiön turvaavan myös muiden uhanalaisten lajien elinolosuhteet. Kun kysymys on lajeista joiden uhanalaisuuden syynä on listattu vanhojen metsien väheneminen ja tulevaisuuden uhkatekijöinä metsien uudistamis- ja hoitotoimet, on aika vaikea nähdä muuta lajien elinolosuhteet turvaavaa ratkaisua kuin metsän suojelu.

UPM on suhtautunut viime aikoina varsin hyvin tällaisiin sille ilmoitettuihin uhanalais- ja muihin havaintoihin. Hakkuut pääsääntöisesti menevät jäihin kun näitä virheitä löydämme. Ongelma on, että nämä satunnaisesti esiintulevat metsät eivät kuitenkaan useimmiten päädy suojelukohteiksi vaan jäävät epämääräiseen välitilaan edelleen hakkuiden uhkaamiksi. Suurempi ongelma on, että arvokkaita elinympäristöjä ei tunnisteta vaan niihin suunnitellaan hakkuita. Kyse ei ole tiedon puutteesta. Tässäkin metsässä oli käyty maastossa nauhoittamassa hakkuun reunaa ja pieni säästöympyrä. Niinpä vanhat metsät vähenevät, lahopuuta ei jätetä riittävästi ja suojelualueet pysyvät liian pieninä.

Toinen kuvasarja on edellisen läheltä, Suurisuon pohjoispuolelta. Hienoa vanhaa metsää, joka täyttää esimerkiksi Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma Metson suojelukriteerit. Arvoa vielä lisää sijainti olemassaolevan arvokkaan suojelualueen yhteydessä.

Tätä metsikköä kävimme katsomassa, koska siinä aiemmin ollut UPM:n oma säästökohdemerkintä oli yhtiön julkisilta kartoilta kadonnut samassa yhteydessä kun vierestä oli myyty valtiolle osa samasta vanhasta metsästä suojelualueeksi. Kartat säästökohteista ennen ja jälkeen löytyvät kuvagalleriasta.

Selityksenä yhtiö kertoi poistaneensa aina säästettävän kohteen statuksen, koska oli maastotarkastuksessa todennut että alueesta ainoastaan noin yksi hehtaari täyttää FSC -sertifioinnin kriteerit runsaslahopuustoisesta kangasmetsästä. Sitä miksi suojelunarvoisesta metsästä myytiin suojeluun vain osa yhtiö ei kommentoinut.

Maastokäynnillä totesimme saman kuin jo aiemmin. Olimme esittäneet aluetta suojeltavaksi jo vuonna 2012 ja siellä oli myös käyty yhtiön edustajien kanssa yhteisellä maastoretkellä. Metso- ohjelman kriteerit täyttyvät selkeästi. Tämä ei ole tavallista talousmetsää. Kun kyse on erittäin hyvälaatuisesta vanhasta metsästä runsaine lahopuineen, uhanalaisia lajeja löytyi paljon. Useiden jäkälien ja kääpien lisäksi päivän puheenaiheena olevista sammalista aarni-, rakko- ja pikkuliuskasammaleet. Silti valtiolle suojeluun myydyn alueen raja on vedetty viivasuoraan keskeltä arvokasta aluetta.

Vaikutti myös siltä, että lahopuuta kyllä on suurella osalla aluetta sertifikaatin vaatima määrä. Vaikea sanoa mikä UPM:n mittauksissa on mennyt vikaan ja miksi.

Esimerkki konkretisoi taas kerran sen, että vapaaehtoinen suojelu ei aina toimi. Jos ja kun maanomistaja ei syystä tai toisesta halua myydä, metsä jää suojeluarvoista huolimatta suojelematta ja voi päätyä hakatuksi. Yksityisen kohdalla selityksiä voi olla monia, hyvin perusteltujakin. Mutta miljardivoittoa tekevän ja monimuotoisuudesta jatkuvasti puhuvan UPM:n tapauksessa linjaa voi vain ihmetellä. Varaa kun olisi ja puheillekin pitäisi löytää katetta.

Matti Liimatainen
Metsävastaava, Greenpeace