UPM:n instagram-postauksessa 9.5. yhtiön vastuullisuusjohtaja Sami Lundgren pohtii vastuullisuusasioita. ”Jos Lundgren saisi päättää, hän suojelisi metsien monimuotoisuutta keskittymällä talousmetsiin. Kaikkea vastuuta ei silti voi hänen mukaansa pudottaa metsäyhtiöiden syliin.”
Ei kai sitä kaikkea voikaan. Mutta voitaisiin kai ajatella että edes UPM:n oma vastuu olisi UPM:n omassa sylissä, yhtiön omissa metsissä nyt vähintään.
Niinpä tämän ajatuksen innoitamana suoritin 15.5.2023 järjestökollegani, ansioituneen metsien kartoittajan Ida Korhosen kanssa muutaman maastotarkastuksen UPM:n metsissä Hämeenlinnassa, sekä hakatuissa että hakkaamattomissa metsissä. Ensimmäinen kohde on Särkijärven metsä Hauholta koilliseen. Kyseessä on kohde, jossa Ida oli 2021 tehnyt lyhyen maastokatselmuksen hakkuusuunnitelmien kohteena olleissa metsissä. Metsä oli runsaslahopuustoista ja hakkuuilmoituksen tietojen mukaan 88-98- vuotiasta. Siellä oli punaisen kirjan lajien esiintymiä ja se näkyi punaisena eli potentiaalisesti suojelunarvoisena Zonation-kartoissa. Metsässä oli korpilaikkuja joista osa näkyi myös maastokartassa. Lahopuuta oli eri-ikäistä ja -kokoista.
Nyt siis kävimme katsomassa mitä metsälle kuului. Olisiko UPM täällä keskittynyt monimuotoisuuteen ja vastuuseen - jospa hakkuuilmoitus oli vain väärinkäsitys. No, ei ollut. Yhtiö oli hakannut metsät syyskuussa 2022. Nyt pystyi tarkentamaan ikä-arviotakin ylöspäin; kannoista laskimme useita 110-150- vuotiaita puita.
Kenen vastuulla, UPM?
Kävimme katsomassa muutamaa metsäjätti UPM:n omien metsien hakkuuta ja hakkuusuunnitelmaa. Jälleen kerran löysimme monimuotoisuuden suojelupuheiden kanssa ristiriidassa olevaa tekemistä. Tässä raportti Hämeenlinnan Särkijärveltä.
Kuvat yllä:
Kuva 1. Tässä kohtaa metsä piti avohakata jyrkänteen reunaa myöten. Varmuuden vuoksi otettiin vielä jyrkänteeltäkin puu pois.
Kuva 2. Korvet ovat FSC -sertifikaatin suojelemia kohteita. Tämän korpilaikun kanssa onnistuttiin tekemään molemmat virheet mitä voidaan tehdä. Ensinnäkin hakattiin ilman suojavyöhykettä niin lähelle korven reunaa, että ominaispiirteet kärsivät – osa säästetystä reunapuustosta onkin sitten jo kaatunut tuulessa. Samassa meni alueellisesti uhanalaisen peikonnahan esiintymä.
Kuva 3. Toiseksi: hakattiin itse korpeakin. Korpi on nyt molemmilta puolilta auki tuulelle ja valolle.
Kuva 4. Hakkuun suunnittelija oli käynyt merkitsemässä em. kohteen maastoon, ja rajannut tarkasti hakkuuseen korven reunalla kasvaneet 40-60 cm järeät 155-, 120- ja 110-vuotiaat kuuset (kuva 4., kannot oikealta vasemmalle). Kun ei avohakkuun rajaa mitenkään ollut varaa tässäkään kohtaa siirtää sitä 5-10 metriä. Hakkuun reuna oli pitänyt aivan vartavasten suuri kivi ja 155-vuotias jättiläiskuusi kiertämällä viedä juuri niiden taakse, jotta tämä mahtikuusi (kts. myös blogin aloituskuva) saatiin mukaan hakkuualueeseen. Hakkuukoneen kuljettajaa ei voi tässäkään syyttää. Hän on tarkasti hakannut sen mukaan mitä korkeasti koulutettu metsäsuunnittelija on karttaan ja maastoon merkinnyt.
Kuva 5. Toinen korpilaikku ja kuva 6., kostea painanne (jotka nekin pitäisi säästää). Näitä ei oltu huomattu ollenkaan, ei vaikka paikan päällä on käyty hakkuu suunnittelemassa. Ei, vaikka kosteita painaumia on merkitty maastokarttaan ja rinnevarjostustyökalua käyttämällä voi kartasta nähdä että painanteita on enemmänkin. Ei, vaikka Zonation-aineistoissa paikka loistaa punaisena.
Kuvat 7, 8 ja 9: tässä oli runsaslahopuustoista kuusikkoa ja paikoin rehevä, korpinen notko, jossa oli useita uhanalaisen kissantassujäkälän esiintymiä. Lajin uhanalaisuuden syy on vanhojen metsien väheneminen. Kuten kuvasta näkyy. Suurimmista kuusenkannoista laskimme yli 120 vuotta, mikä lahon ja paikoin äärimmäisen tiheiden renkaiden vuoksi on vain suuntaa-antava luku.
Kuvat 10-12: 150-vuotias kanto, lahopuuta hakkuulla. Lahopuusta osa on murskattu metsäkoneen telojen alle. Tässä todennäköisesti oli alueellisesti uhanalainen peikonnahka, vanhojen metsien hakkuiden takia uhanalainen kääpä. Se ei pärjää ilman ympäröivää vanhaa metsää, yksinäisellä aukolle jätetyllä rungolla, varsinkaan jos rungosta osa ajetaan sileäksi. Vanhoissa metsissä on kyse lajien elinympäristöistä, kokonaisista metsistä, ei yksittäisistä puista.
Aika ajoin teollisuus esittelee ns. talousmetsien luonnonhoitoa vastauksena monimuotoisuusongelmiin. Esimerkiksi HS:n artikkelissa 7.5.2023, jossa oli käyty UPM:n metsissä katsomassa hakkuualueelle jätettyjä haapoja ja muutamaa jättöpuuryhmää. Mutta tässä blogissa kuvatun kaltaista monimuotoista ja monipuolista, korpilaikkuja ja runsaasti lahopuuta sisältävää uhanalaisten lajien asuttamaa metsää ei voi suojella jättämällä siitä muutama nurkka hakkaamatta ja jokunen puu avohakkuun keskelle.
Alla on kuvia näistä metsistä ennen hakkuuta.
Ja miksi näitä kohteita ei osata tunnistaa ja jättää hakkaamatta, vaikka kaikki työkalut ja tietotaito on olemassa? Miettikääpä sitä. UPM:n ”Huominen”- sivuilla puhutaan taas kerran kaikenlaista indikaattoreista, tavoitteista, seurannasta, laa-laa-laa, ja sanotaan: ”Luontoarvoiltaan arvokkaat kohteet jätetään hakkuiden ulkopuolelle.” Eihän jätetä. Ei tätä Särkijärveäkään jätetty.
Kysymys ei ole yksittäistapauksesta. Myöhemmin tällä viikolla kerromme, mitä näimme samalla maastoreissulla käymässämme toisessa metsässä, jossa on avohakkuuusuunnitelma toteutustaan odottamassa. Nokkelimmat toki saattavat jo pääpiirteissään arvata.
Matti Liimatainen
Metsävastaava