”Minä sanon kyllä suorat sanat sille seurakunnalle!”

Päivitetty 9.11., kts. lopusta.

Helsingin tuomiokirkon kryptassa järjestetty Meidän metsämme –tilaisuus sai maataloustuottajien keskusjärjestön äkäiseksi. Metsäteollisuuttakin harmitti. IS:n pääkirjoitus esitti ettei kirkon pitäisi sekaantua suojelukeskusteluun, koska metsien hakkaaminen on niin tärkeää; esimerkkinä IS kertoi kuinka yhdessä maamme 400:ssa seurakunnassa kahden työntekijän palkat maksetaan metsiä hakkaamalla. Olisi asian voinut esittää toisinkin: kaikkiaan seurakuntien tuloista keskimäärin vain 1,8% on peräisin puun myynnistä.

Eiväthän nämä ristiriidassa ole. Jos arvostaa ihmislajin elämän edellytyksiä maapallolla, voi tuskin kiistää sitä, että Raamatun viljele ja varjele on hyvä periaate. Sehän on elämän jatkumisen edellytys. Ei ole yhtä ilman toista.

Kirkko on jo pitkään ollut mukana ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. On ollut ilahduttavaa lukea viimeaikaisia puheenvuoroja, joissa kirkon piirissä pohditaan metsien arvoa ilmastonmuutoksen torjujina. Metsiä on myyty suojeluun ja kirkon ympäristöohjelmassa seurakunta saa lisäpisteitä avohakkuuvapaasta metsänhoidosta ja suojelukohteiden perustamisesta.

Silti seurakunnat saisivat katsoa tarkemmin mitä niiden omissa metsissä tapahtuu. Hyvistä ympäristöperiaatteista ei ole paljon iloa, jos metsien käyttö on ulkoistettu selluteollisuuden etuja ajaville yhtiöille ja metsänhoitoyhdistyksille. Ne toimivat vielä kaavamaisten vanhojen avohakkuuoppien mukaan.

Hain viime pyhänä lapseni partioleiriltä Siuntiosta. Väsynyt mutta iloinen sudenpentu hyppäsi kyytiin ja kertoi silmät loistaen mitä kaikkea partiokämpällä oli tehty. Ilo vaihtui tyrmistykseen kun ajoimme sata metriä eteenpäin etsiessämme autolle kääntöpaikkaa.

Vanhaan kuusimetsään oli hakattu iso aukko. Kääntöpaikalla oli jäljellä tolkuton pino läpilahoa kaiken kokoista puuta. Pinot oli varustettu puuta teollisuudelle ja energiakäyttöön toimittavan firman lapuilla. Haketettavaksi oli menossa satoja ja satoja runkoja toinen toistaan järeämpiä, läpilahoja ja kuivia puita.

Pientä partiolaista harmitti. ”Isi. Täällä on 70- vuotias puu! Tosi isoja! Ja täällä 10- vuotias. Miksi nämä on pitänyt kaataa? Ensin meidän piti eilen haudata kuollut lintu ja nyt tämä! Eikö ne ymmärrä että eläimet tarvitsee metsää? Minä sanon kyllä suorat sanat sille seurakunnalle!”.

Helsingin seurakuntayhtymä tuskin tienasi kovinkaan paljoa tältä aukolta, kun suuri osa puutavarasta kelpasi vain polttoon. Metsän etukäteen arvioinut ammattilainen on kyllä puun laadun tiennyt, mutta silti suositellut hakkuuta. Energiapuusta ei hakkuun kulujen jälkeen kummoista hintaa saa, ja hakkuun jälkeisen uuden metsän istutuksen ja hoidon kulut vievät paljon rahaa. Tarjous METSO- ohjelman suojelukohteeksi olisi todennäköisesti mennyt läpi. Suojelusta maksettava korvaus olisi ollut verovapaata tuloa. 

Rahan lisäsi olisi voitu myös ajatella metsän pieniä käyttäjiä. Seurakuntayhtymä kertoo verkkosivuillaan: ”Korpirauhan laaja metsäalue sopii erinomaisesti partiotoimintaan, retkeilyyn ja muuhun maastossa liikkumiseen.”. Miltähän nyt tuntuu lapsista, joiden olisi tarkoitus oppia retkeilemään siististi ja kunnioittamaan ympäristöä ja toisiaan? Oman lapseni partiokämpän viereen tehtiin kaksi aukkoa – toinen alle 100 metrin päähän ja toinen toiseen suuntaan alle 150 metriä. Mitä ihmettä näin tehdessä ajateltiin? Eikö mikään kello soinut missään kohtaa?

Ensi kesänä avohakkuualueiden vanhat, jo umpeutuneet ojat todennäköisesti revitään uudelleen auki ja sitten viljellään. Ojitus aiheuttaa lisää ilmastopäästöjä ja maksaa rahaa.

Järeän runkopuun ja kantojen polttaminen energiaksi pahentaa ilmastonmuutosta ja heikentää luonnon monimuotoisuutta. Silti viime vuoden metsätilastojen mukaan lämpö- ja energialaitosten käyttämästä hakkeesta yli 12% oli näitä ilmastotaseeltaan miinusmerkkisiä raaka-aineita.

Uskon ja toivon että jatkossa kirkon metsiä hoidetaan järkevämmin. Vanhat metsät voisi myydä tai lahjoittaa korvauksetta suojeluun. Vaihtamalla avohakkuut ns. jatkuvan kasvatuksen menetelmiin seurakunnat tienaisivat pitemmällä tähtäimellä enemmän rahaa ja tarjoaisivat metsissä liikkujille- esimerkiksi pienille partiolaisille – parempia maastoja. Mikä tärkeintä, kirkon metsät toimisivat ilmastonmuutoksen estäjinä ja hidastajina eivätkä aiheuttaisi lisää päästöjä.

Ehdotan seuraavia yksinkertaisia päivityksiä metsien käytön periaatteisiin kirkolle:

1. Päätetään siirtyä avohakkuuvapaaseen metsänkäyttöön kaikkialla missä se on kasvupaikan ja puuston lähtötilanteen perusteella mahdollista. Yksinkertaisin tapa on siirtää metsien hoito pois vanhanaikaisilta sellu- ja polttoteollisuuden pussiin pelaavilta yrityksiltä alan niille toimijoille, joilla on kokemusta jatkuvasta kasvatuksesta ja monimuotoisuudesta: Innofor Oy tai Arvometsä.

2. Lopetetaan ojittaminen. Myydään suojeluun tai jätetään vain rauhaan sellaiset metsät ja metsiköt, joissa hakkuun jälkeen uuden puuston syntyminen vaatisi ojitusta.

3. Ei nosteta kantoja energiapuuksi eikä myydä energiaksi kuitupuun tai järeän runkopuun mitan täyttävää puutavaraa. Jos esim. sähkölinjoilta, tonteilta tai teiden varsilta on pakko kaataa järeää tai lahoa puuta, myydään ne rajanaapureille polttopuiksi tai käytetään seurakuntien omissa leirikeskuksissa.

Matti Liimatainen

Päivitys 9.11.2018: saamamme tiedon mukaan Helsingin seurakuntayhtymä oli tilannut tälle alueelle metsänhoitosuunnitelman suosittelemaltamme Innofor Oy:ltä. Suunnitelma oli tehty vuonna 2014 ja siinä oli suositeltu osille aluetta joko suojelua runsaan lahopuuston takia, tai omistajan halutessa mieluummin valita jatkossakin hakkuukäytön, avohakkuuta koska lahon runsauden ja kasvupaikan takia näille osille avohakkuuvapaa jatkuva kasvatus ei olisi sopinut. Innodorin osuus oli loppunut tähän. Vuonna 2017 Helsingin seurakuntayhtymä on antanut hakkuut tuntemattoman tahon tehtäväksi, jolloin on syystä tai toisesta valittu avohakkuu suojelun ja virkistyskäytön sijaan.