Saarihakkuista: teollisuuden puu on tiukassa – rantoja hakataan suojelualueillakin

Metsätalouden riveistä on moni tänään kommentoinut HS:n juttua siihen sävyyn, että vain omistaminen antaa oikeuden olla mieltä metsästä. Jos et omista, sinun pitäisi olla hiljaa. Väärin koettu. Väärä näkökulma.

Eivät toki kaikki metsäalalla. Ja kansa lienee toista mieltä. Saarihakkuiden hillintää vaativa kansalaisaloite näkyy saaneen toistatuhatta allekirjoittajaa lisää. Minäkin allekirjoitin. Mutta syvemmälle asiaan. Laajentaisin sitä saarista myös muille rannoille:

Saaria ja rantoja hakkaavat nimittäin myös muut kuin pienet yksityiset omistajat. Suomen suurimmat metsänomistajat ovat valtio ja metsäteollisuus, mm. UPM ja Tornator. Näillä olisi varaa rantojen laajempaan säästämiseen, mutta niinpä ne ovat kuitenkin johdonmukaisesti vuosien ajan vastustaneet järvien ja lampien suojavyöhykkeiden määrittelemistä leveämmiksi esim. metsien sertifiointityössä.

Nykyisellään kumpikaan maassamme käytettävästä sertifikaatista ei muutamia poikkeuksia lukuunottamatta vaadi 5-10 metriä kummempaa suojaa rannoille, ja toisessa eli PEFC:ssä tätäkin vähää saa hakata, kunhan säästää pensaskerroksen ja pienet puut. Käytännössä siis metsän saa lähes aina hakata rantaan asti.

Ja miksi näin? Väittäisin, että koskapa meillä metsäteollisuuden kapasiteetti on viritetty äärimmilleen metsävaroihin nähden. Ei rantoja ole varaa säästää, kun Venäjältäkin on tuotava miljoonia kuutioita puuta vuodessa. Muuta selitystä ei ainakaan sertifioinfityössä ole kerrottu. Toki voidaan aina vedota siihen pieneen yksityishenkilöön jolta jäisi tuloja saamatta jos puut pitäisi rantaan jättää. Teollisuuden omissa metsissä, esimerkiksi miljarditulosta vuosittain tekevän UPM:n mailla tämä toki ei päde. Varaa olisi, ehkä toisin kuin yksityisillä pienomistajilla, mutta halua ei.

Valtionmetsiin ei olisi mitään estettä määritellä vaikka 50 metrin suojavyötä vanhapuustoisille rannoille omistajaohjauksen kautta ja yhtiöiden maille omin päätöksin (näinkään kapeita kaistoja ei tosin juuri missään enää ole, nyt on monin paikoin menossa aiemmin säästettyjen 20- metristen kaventaminen 5-10 metriin). Sertifioinnissa on mahdollista käyttää eri kriteerejä isojen ja pienten maanomistajien mailla.

Teollisuus kuitenkin haluaa puunsa halvalla, helposti, isoina erinä ja ilman lisääntyvää logistista säätöä. Volyymit ovat niin suuria. Äänekosken sellutehdas tarvitsee kaiken, myös saarien ja rantojen puut. Kemiin lähivuosina nouseva mylly syö vielä enemmän. Meille toki tarjoillaan kertomuksia ensiharvennusta odottavista taimikoista, ja niitähän riittää. Mutta niiden kasvua korjuukelpoisiksi odotellessa tehtaille silti kelpaa ja haetaan kaikki muukin. Saaret ja rannat, luonnonmetsät ja soiden laiteet.

Karttakuva yllä: Tornator Oyj avohakkasi Katosselän Natura- ja luonnonsuojelualueen pienet Muikkusaaret kesällä 2017.

Mutta tämä voi monelle tulla suurempana yllätyksenä: HS:n jutun kuvat avohakatuista saarista voisivat olla myös luonnonsuojelualueilta. Suomessa nimittäin tilastoidaan suojelluksi metsäksi tuhansia hehtaareja ranta- ja saarimetsiä, jotka kuuluvat Natura- ohjelmaan, mutta joissa metsät eivät kuitenkaan ole hakkuilta suojeltuja. Pienellä printillä kerrotaan että Naturat kuuluvat lakisääteisiin suojelualueisiin, joilla ”varovainen metsätalouskäyttö” on sallittu. Käytännössä riittää, kun lakia ja sertifiointia noudatetaan ja Naturan erikseen suojelemia luontotyyppejä ei hakata. Näitä ei useinkaan ole likimainkaan kaikkia löydetty ja kartoitettu. Eikä sitä järjestelmällisesti tehdä. Hakkuita sen sijaa tehdään normaalissa järjestyksessä vuodesta toiseen.

Otetaan pari esimerkkiä. Karttapalvelut osaava löytää niitä lisää halutessaan.

Pihlajaveden Natura-alueella Saimalla on noin 7000 hehtaaria metsää. Siitä kokonaan suojeltua luonnonmetsää on ilmeisesti noin 75 hehtaaria. Loput 99% on hakattavissa, jonkinlaisin rajoittein noin 250 hehtaaria, ja loput 95% käytännössä normaalisti. Niinpä päätehakkuita kuin harvennuksiakin tehdään runsaasti joka vuosi. Silti suojelutilastoissa näkyy koko alue luokassa ”suojellut metsät, varovaiset hakkuut mahdollisia”. Siten UPM saattoi 2020 suunnitella Natura-alueelle yli satavuotiaaseen metsään yli kilometrin pituisen avohakkuun rannan 10 metrin suojavyöhykkeellä. Mikä tässä 7 kertaa keskimääräistä suuremmassa avohakkuussa on sitten niin varovaista, ei ole tiedossa. Hakkuuta yhtiö ei ole päässyt vielä tekemään, sillä vapaaehtoinen luontokartoittaja teki sen mitä UPM:n ja ELY-keskuksen olisi kuulunut tehdä: kävi toteamassa hakkuualueella olevan boreaalista luonnonmetsää, uhanalaisia lajeja ja sertifikaatin suojaamaa kalliometsää. ELY-keskukselle valitettiin hakkuusta, joten tapaus ehkä on tutkinnassa, ehkä ei. ELY ei ole suostunut vastaamaan asian etenemisestä, kysytty on. Viime viikon satelliittikuvassa metsä on vielä hakkaamatta.

Viereisellä Katosselän luonnonsuojelualueella suurmetsänomistaja Tornator hakkasi saarimetsiä viimeksi tänä kesänä. Rantametsiä viime syksynä. Ja sitä edellisenä. Ja sitä edellisenä. Karttakuvat alla näyttävät luonnonsuojelualueen rajat maastossa ja metsänkäyttöilmoitukset. Verrata voi myös SYKE:n hienoon Tarkka- satelliittipalveluun joka nykyään mahdollistaa lähes reaaliaikaisen metsien seurannan pimeimpiä talvikuukaisia lukuunottamatta. Karttaotteiden alueella on hakattu suojelualueen rantametsiä  viimeksi syksyllä 2020 ja kesällä 2021. Näyttääkö meno erilaiselta rajan eri puolilla? Onko tämä "varovaista" hakkuuta ja kuuluvatko nämä metsät suojelutilastoihin? Sinänsä mitään laitonta ei välttämättä ole tehty. Luonnonsuojelualue tässä suojelee rakentamiselta, ei hakkuilta. Mutta kun alue on Naturassa, suojeltavien luontotyyppien, kuten boreaalisten luonnonmetsien hakkuut siellä on kielletty. Niiden sijainnin pitäisi olla tiedossa. Ei aina ole. Ympäristöjärjestöillä on paljon pistokoenäyttöä siitä, ettei näitä luonnonmetsiä ole aina kunnolla kartoitettu ja ilman väliintuloa niitä päätyy hakkuisiin.

Pelkät suojeluprosentit eivät kerro luonnon tilasta. Kun suomalainen metsätalous on niin kestävää, niin miksi se ei pärjäisi ihan rehellisillä viesteillä – eli onko avohakkuitakin ihan pakko tilastoida suojeltuna metsänä ja väittää varovaisiksi? Mistä se kertoo että näin halutaan tehdä?

Matti Liimatainen

Aloituskuva: aiemmin säästettyjen rantakaistojen kaventamista Suomussalmen Kevättijärvellä 2016, talousmetsä, ei suojelualue. Leveimmillään 70- metrin kaistat kavennettiin kapeimmillaan 10- metrisiksi. Leveys vaihtelee. Kuva (c) Greenpeace/Sipilä. Kuvan sijainti tästä linkistä.